Tervetuloa Säteeseen!
Kaunista arkea
Sisustusliike Säteen tarina alkoi jo vuonna 2004 Vaasan Palosaarella pienessä liikkeessä, joka oli täynnä ihanuuksia. Säteestä muodostui pian Pohjanmaan alueen yksi suosituimmista sisustusliikkeistä saavuttaen suosiota maakuntarajojen ylikin. Itsekin olen ollut Säteen kanta-asiakas ensimmäisistä vuosista lähtien. Kun kuulin marraskuussa 2019, että liikkeen silloinen omistaja on lopettamassa Säteen toimintaa, harmittelin asiaa monen kanssa. Siitä jäi ajatus mieleen itämään. Olen kuitenkin haaveillut omasta yrityksestä nuoruudesta saakka seuratessani isäni yrittäjän elämää. Nautin työstäni Pentikin myymäläpäällikkönä, mutta ajatus Säteen toiminnan jatkamisesta ei antanut rauhaa. Tunsin, että Säteen ovi on se ovi, joka minun on avattava.
Avastin liikkeen uudelleen karkauspäivänä, 29.2.2020, Raastuvankatu 32 osoitteessa. Siinä Säde oli toiminut aiemminkin. Liiketila sijaitsee upeassa vanhassa puutalossa, jonka on suunnitellut C.A. Setterberg. Tila on pieni ja tunnelmallinen, täynnä ihania sisustustuotteita laaja valikoima. Säteen tyyliä voisi kuvailla skandinaaviseksi, runsaaksi, moderniksi, tyylikkääksi ja aavistuksen romanttiseksi.
Säteen valikoimaan kuuluu peräti kuutisenkymmentä tuotemerkkiä. Pyrin ottamaan asiakkaiden toiveita huomioon mahdollisimman pitkälle tuotteita valitessani. Valikoiman runsaudesta johtuen, mitään tuotteita ei löydy isoja määriä. Tämän vuoksi verkkokauppaan päätyy ne tuotteet, joita valikoimassa on pysyvästi ja/tai isompia määriä. Jos löydät Säteen somekanavien kuvista ja videoista tuotteita, joita ei löydy verkkokaupassa, mielellämme lähetämme myös niitä, jos se vain on mahdollista.